info@cava.fi +358 (0)6 3120 091

CAVA TIIMI

Miten voimme palvella?

Ninni

Master Stylist

Ninni on Cavan omistaja ja päätirehtööri. Ninni on toiminut alalla vuodesta 2006 ja on koulutukseltaan parturi-kampaaja sekä meikkaaja-maskeeraajaa. Ninni on myös syventänyt kauneudenhoitoalanosaamistaan Laurea-ammattikorkeakoulussa ja on valmistunut estenomiksi joulukuussa 2015. Liiketyön ohessa Ninni on myös toiminut hiusalan opettajan tehtävissä.

Ninni on luonteeltaan iloinen ja seikkailunhaluinen. Ninni on aina innokas oppimaan uutta ja kehittämään itseään. Ninniä inspiroivat vaihtuvien trendien seuraaminen, hiusalan huippuosaajat, asiakkaat sekä tietysti taitavat työkaverit. Ninni rakastaa kokonaisuuksien rakentamista, oli kyse sitten leikkaus-, värjäys tai kampaus-, meikkikokonaisuuksista. Ninni on tarkka työssään ja vaatikin itseltään aina täydellisyyttä.

Anna

Master Stylist

Anna on rautainen ammattilainen, joka on koulutukseltaan parturi-kampaaja, meikkaaja-maskeeraaja sekä estenomi. Anna on toiminut alalla vuodesta 1997. Liiketyön lisäksi Anna on toiminut myös pitkään hiusalan opettajana, sekä meikkaus-maskeerausopettajana. Ammattitaidon kehittäminen ja sitä kautta jatkuva kouluttautuminen on Annalle erityisen tärkeää.

Luonteeltaan Anna on iloinen ja positiivinen. Erityisesti Anna rakastaa hiusten leikkaamista ja se näkyy myös hänen työssään. Kokemuksellaan Anna tekee niin hiuksiin kuin meikkeihinkin liittyvät kokonaisuudet aina tinkimättömällä laadulla. Annan erityisosaamiseen kuuluu erityisesti näyttävien kampausten ja meikkausten loihtiminen.

Anna palvelee asiakkaitamme suomen kielen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi.

Maria

Master Stylist

Maria on huumorintajuinen ja räiskyvä kyröläinen. Maria on toiminut alalla vuodesta 2007 ja on koulutukseltaan sekä hiusmuotoilija että meikkaaja-maskeeraaja. Maria on rohkea ja idearikas taitaja, joka rakastaa uusien tyylien luomista ja on aina valmis ottamaan haastavimmatkin värjäyshaasteet vastaan. Marian intohimona on myös kampauksien ja meikkien luominen.

Maarit

Master Stylist

Maarit on hiusalan timanttinen ammattilainen. Hän on toiminut alalla vuodesta 1981. Hänen intohimoihinsa kuuluu upeiden leikkaus- ja värjäyskokonaisuuksien luominen.

Minna

Master Stylist

Minna on tiimimme uusin jäsen, hänellä on vankka kokemus asiakastyöstä sekä parturi-kampaamoyrittäjyydestä jo vuodesta 2007 saakka. Työskennellessään hän pyrkii olemaan aina läsnä ja kuuntelemaan tarkasti asiakkaan ajatuksia ja toiveita. Minnalle työn laatu on sydämen asia ja se onkin asia josta hän ei koskaan tingi.

Kampaajana Minna arvostaa perinteisiä taitoja, oppii mielellään uutta ja onkin aina innokas viemään osaamistaan uudelle tasolle. Hän rakastaa taidokkaiden kampausten luomista sekä tekee mielellään myös kauneusmeikkejä.

Minna palvelee suomeksi sekä englanniksi.

Emilia

Senior Stylist

Emilia on vuonna 2012 alalle tullut määrätietoinen parturi-kampaaja. Emilia nauttii erityisesti kokonaisuuksien suunnittelusta, raidotuksista sekä polkkamittaisten leikkausmallien toteuttamisesta. Emilia kehittää aktiivisesti itseään koulutusten kautta ja hänen erityinen vahvuutensa on asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden muuttamisessa käytäntöön asiakasläheisen palvelun kautta.

Emilia palvelee suomen kielen lisäksi myös englanniksi.

Julia

Senior Stylist

Julia on tiimimme nuoria ammattilaisia. Julia onkin täynnä nuoren ammattilaisen intoa ja suhtautuu intohimoisesti hiusalaan. Julialta luonnistuvat myös upeat kauneusmeikit ja niitä hän taiteileekin hyvin mielellään. Julia on rauhallinen ja erittäin tarkka työssään, ollen samalla myös aina positiivinen asiakaspalvelija. Julia toteuttaa väri- ja leikkauskokonaisuudet aina tarkasti asiakkaan toiveita kuunnellen.

Julia palvelee suomen kielen lisäksi myös englannin kielellä.

Kira

Stylist

Kira on tiimimme nuorempia ammattilaisia, joka valmistui Joulukuussa 2016 parturi-kampaajaksi. Kira suhtautuu intohimoisesti hiusalaan ja onkin innokas kouluttautumaan ja kehittämään jatkuvasti osaamistaan. Kira on tarkka ja taitava työssään, kuunnellen aina asiakkaan tarpeita parhaan kokonaisuuden toteuttamiseksi.

Kiran osaamisalueeseen kuuluu myös meikit ja erityisesti hän on kiinnostunut vaativien maskeeraustöiden toteuttamisesta. Kiran luovuudella onkin ainoastaan taivas rajana, hänen toteuttaessaan upeita hius- ja maskeerauskokonaisuuksia.

Ly

Junior Stylist

Ly on toukokuussa 2018 valmistunut Junior Stylistimme. Hän on iloinen ja positiivinen asiakaspalvelija, joka on jo opiskeluaikanaan osoittanut erityistä innostusta kehittyä hiusalan rautaiseksi ammattilaiseksi. Ly nauttii erilaisten hiusalan töiden tekemisestä kokonaisvaltaisesti. Lisäksi erityiseksi intohimokseen hän mainitsee erilaisten letitysten taiteilut.

Junior Stylistinamme Lyllä on aina mahdollisuus saada tukea ja neuvoja työskentelyssään kokeneemmilta Stylisteiltamme.

Ly palvelee suomeksi, englanniksi ja viroksi.

Junni

Trainee

Juulia on lahjakas oppisopimustyöntekijämme. Juulia on todellinen moniosaaja ja hän palvelee asiakkaitaan Suomeksi ja Englanniksi.

Varaa aika!