Cavalaiset.

Meitä Cavalaisia yhdistää rakkaus kauneuteen ja kauneudenhoitoon.

Olemme joukko kauneusalan ammattilaisia, joilla on aito palo työhön sekä halu kehittää itseään ja omaa osaamistaan jatkuvasti eteenpäin. Tutustu meihin tarkemmin tällä sivulla!

NINNI

Master Stylist

Ninni on Cavan omistaja ja päätirehtööri.

Ninni on vuodesta 2006 alalla toiminut parturi-kampaaja sekä meikkaaja-maskeeraajaa. Ninni on syventänyt kauneudenhoitoalanosaamistaan Laurea-ammattikorkeakoulussa, valmistuen estenomiksi 2015.

Ninniä inspiroivat vaihtuvien trendien seuraaminen, hiusalan huippuosaajat, asiakkaat sekä tietysti taitavat työkaverit. Ninni toimii nykyisin pääasiassa hallinnollisissa tehtävissä sekä Trainee stylistiemme ohjaajana.


ANNA

Master Stylist

Anna on rautainen ammattilainen, joka on koulutukseltaan parturi-kampaaja, meikkaaja-maskeeraaja ja estenomi.

Anna on toiminut alalla vuodesta 1997. Liiketyön lisäksi Anna on toiminut pitkään hiusalan opettajana sekä meikkaus-maskeerausopettajana.

Luonteeltaan Anna on iloinen ja positiivinen. Erityisesti Anna rakastaa hiusten leikkaamista, mikä näkyy myös hänen työssään. Kokemuksellaan Anna tekee niin hiuksiin kuin meikkeihinkin liittyvät kokonaisuudet aina tinkimättömällä laadulla. Annan erityisosaamiseen kuuluu erityisesti näyttävien kampausten ja meikkausten loihtiminen.


MARIA

Master Stylist

Maria on huumorintajuinen ja räiskyvä kyröläinen.

Maria on toiminut alalla vuodesta 2007 ja on koulutukseltaan sekä hiusmuotoilija että meikkaaja-maskeeraaja.

Maria on rohkea ja idearikas taitaja, joka rakastaa uusien tyylien luomista ja on aina valmis ottamaan haastavimmatkin värjäyshaasteet vastaan. Marian intohimona on kampausten ja meikkien luominen.


MAARIT

Master Stylist

Maarit on hiusalan timanttinen ammattilainen.

Maarit on toiminut alalla vuodesta 1981. Hänen intohimoihinsa kuuluu upeiden leikkaus- ja värjäyskokonaisuuksien luominen.


MINNA

Master Stylist

Minna on kampauksiin ja meikkeihin erikoistunut osaaja.

Minna on toiminut alalla vuodesta 2007 saakka. Työskennellessään Minna pyrkii olemaan aina läsnä ja kuuntelemaan tarkasti asiakkaan ajatuksia ja toiveita. Minnalle työn laatu on sydämen asia, josta hän ei koskaan tingi.

Minna on erikoistunut morsiamiin, hänen lempitöihinsä kuuluvat ylivoimaisesti kampaukset sekä meikit


ANI

Master Stylist

Ani työlleen omistautunut vuodesta 2011 alalla toiminut hiusmuotoilija sekä meikkaaja-maskeeraaja.

Ani on hyvin omistautunut työlleen ja haluaa aina viedä osaamistaan eteenpäin. Erityisiksi lempitöikseen hän mainitsee vaalennustyöt ja meikkaukset. Lisäksi hänestä on ihanaa tehdä isoja muutoksia niin leikkauksissa kuin väreissäkin.

Luonteeltaan Ani on iloinen ja huumorintajuinen, Anibananin tuolissa ei varmasti tule tylsää. Konsultoidessaan asiakasta Ani pyrkii aina toteuttamaan asiakkaan toiveet, antaen ehdotuksia sekä suunnittelemaan kokonaisvaltaisesti asiakkaalle sopivimman kokonaisuuden.


EMILIA

Senior Stylist

Emilia on polkkahiuksia ja raidoituksia rakastava parturi-kampaaja.

Emilia on työskennellyt hiusalalla vuodesta 2012. Hän nauttii erityisesti kokonaisuuksien suunnittelusta.. Emilia kehittää aktiivisesti itseään koulutusten kautta ja hänen erityinen vahvuutensa on asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden muuttamisessa käytäntöön asiakasläheisen palvelun kautta.


HENNI

Senior Stylist

Henni on iloinen asiakaspalvelija ja vuodesta 2007 alalla toiminut parturi-kampaaja.

Henni on iloinen ja tarkasti työhönsä keskittyvä parturi-kampaaja. Hän kuuntelee tarkasti asiakkaan toiveita ja pyrkii löytämään parhaan mahdollisen yksilöllisen lopputuloksen. Hänen lempitöihinsä lukeutuu kampaukset.


HILDA

Master Stylist

Hilda on rento ja hauska hiusalan ammattilainen

Hilda tekee hiuksia koko sydämellään ja rakastaa kohdata ihmiset ihmisinä. Hildalle on tärkeää, että asiakkaalla on aina tervetullut olo hänen tuoliinsa ja että asiakas saa nauttia kokemuksestaan juuri sellaisena kuin on.

Hilda rakastaa ihanien hiuskokonaisuuksien luomista käyttämällä erilaisia raidoitus- sekä värjäystekniikoita. Ammattitaidon ja oman itsen kehittäminen on Hildalle sydämen asia.


JULIA

Senior Stylist

Julia on parturi-kampaaja, jolle tarkkuus ja viimeistelyn laatu ovat asioita, joista hän ei tingi.

Julia on toiminut alalla vuodesta 2015. Positiivinen asiakaskokemus on Julialle erityisen tärkeää. Julia on erityisen kiinnostunut muoto-opista, minkä myötä erilaiset parturileikkaukset sekä kampaukset ovatkin tämän naisen intohimo. Värjäyksien osalta Julia rakastaa toteuttaa vaaleita värejä sekä isoja vaalennustöitä.


Mira

Senior Stylist

Mira on tuorein cavatiimiläinen, joka on 2016 valmistunut iloinen ja ystävällinen monitaituri, joka on saapunut Oulusta vahvistamaan tiimiämme.

Miralle tärkeää on kehittyä allalla koko ajan ja tarjota asiakkaille aina ihana ja rentouttava palvelukokemus, ja hän onkin jo lyhyen ajan sisällä kerännyt paljon kehuja asiakaspalvelustaan asiakkailtamme.

Mira tekee hiusten lisäksi myös kulmien laminointeja sekä pian valikoimiimme tulevia kestolakkauksia!


MINJA

Stylist

Minja on luova ja visuaalinen meikkaaja-maskeeraaja sekä hiusalan ammattilainen.

Minja on tehnyt meikkaaja-maskeeraajan töitä kattavasti niin näytöksiin, katalogikuvauksiin kuin teatteri- ja oopperatuotantoihinkin. Minja on työskennellyt keväästä 2019 saakka kokopäiväisesti kampaajana, ja Minjalle onkin kehittynyt vankka kokemus asiakastyön parissa. Minja valmistui keväällä 2020 parturi-kampaajaksi huippu arvosanoin.

Minja on pohjanmaalta kotoisin ja luonnehtii itseään pirteäksi haaveilijaksi, joka tutustuu mielellään uusiin ihmisiin. Minja on aina rakastanut kauniita asioita ja ollut visuaalisesti tarkka. Hän rakastaa työtään, jossa hän saa käyttää luovuuttaan, visuaalisuuttaan sekä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Lempitöikseen Minja nimeää kampaukset, meikit sekä miesten hiustenleikkaukset.


LY

Stylist

Ly on keväällä 2018 valmistunut erittäin lahjakas Stylistimme.

Hän on iloinen ja positiivinen asiakaspalvelija. Hän hurmasi tiimimme aikoinaan jo työharjoittelujaksollaan ja onkin työskennellyt Cavassa siitä lähtien.

Ly tekee mielellään värjäyksien osalta pehmeitä ja luonnollisia lopputuloksia käyttäen paljon esimerkiksi erilaisia raidoitustekniikoita. Lemppareiksi lukeutuvat myös erilaiset pastellisävytykset sekä kuparit.

Ly on syntyjään virolainen, mutta on hyvin nuorena muuttanut Suomeen. Hän siis palvelee suomenkielen lisäksi englanniksi ja viroksi.


JUULI

Microblading Artist / Stylist

Juuli on Cavan oma kasvatti hiustöissä sekä sertifioitu microblading- ammattilainen.

Juuli on työskennellyt Cavassa vuodesta 2018 ja on valmistunut oppisopimuksella parturi-kampaajaksi. Juuli on tiimimme luova moniosaaja, joka on osoittautunut hiusalalla erityisen taitavaksi kampausten loihtijaksi. Juuli seuraa tiiviisti trendejä ja onkin aina ensimmäisenä tietoinen muodin uusista tuulista.

Juuli toteuttaa ammattitaitoisesti nykyaikaiset microbladingit Swiss Colorin puhtailla, hypoallergeenisilla pigmenteillä. Juulin palveluvalikoimaan kuuluvat lisäksi kulmien laminoinnit (Brow Lift) sekä ripsien kestotaivutukset (Yumi lash lift).


NANNA

Kosmetologi / Make-up Artist

Nanna on loistavan värisilmän omaava meikkaaja-maskeeraaja sekä kosmetologi.

Nannalle on kertynyt kokemusta alalta jo lähemmäs kaksi vuosikymmentä. Intohimo alaan ei ole vuosien varrella laantunut, vaan edelleen Nanna haluaa oppia lisää. Hän kouluttaakin itseään aktiivisesti.

Nanna on myynyt kosmetiikkaa yli 15 vuotta, joten hänellä on hyvin laaja tuotetietämys ja tuntemus niin meikeistä kuin kosmetiikasta yleensäkin. Hän tekee mielellään meikkiopastuksia, ja Nannan vetämät asiakasillat ovatkin olleet supersuosittuja. Kosmetologin töissä hänelle on tärkeää tarjota asiakkaalle mahdollisimman rentouttava hemmotteluhetki.


ANNIKA

Stylist

Annika on huippuarvosanoin valmistunut parturi-kampaaja.

Annika on vuonna 2020 valmistunut parturikampaaja. Hän on positiivinen asiakaspalvelija, joka saa helposti asiakkaan tuntemaan olonsa kotoisaksi. Hän haastaa itseään mielellään ja hänellä on suuri palo ammattitaitonsa kehittämiseen.